Ykköstietä pitkin

Mökkireissu oli meidän perheessä aikoinaan vuosittainen rutiini ja minulle eräänlainen siirtymäriitti kesään. Muistan kuinka lapsena auton takapenkillä istuessani valmistauduin Suureen Matkaan, joka tuntui kestävän vähintään puoli päivää (“aikuisten ajan” mukaan ehkä lähemmäs neljä tuntia) vaihtamalla GameBoyn paristot, ottamalla uusimmat lehdet ja lempparilelut mukaan. Ja mehua ja karkkiakin piti olla ja jos serkkukin oli kyydissä, niin sittenhän reissu tuntuikin vähintään liikkuvalta telttaretkeltä. Vanhempien kannalta tällainen kulkurisromanttinen näkökulma oli ehkä hieman liioiteltua; monta tuntia kuumassa autossa, turhauttavan pitkiä jonoja, mutkikkaita ja kaartelevia kyläteitä ja vähintään yksi pakollinen kusi-kahvipysähdys. Kuulostaako tutulta?

Automatkailu Suomessa on hyvinkin polarisoiva elämys, joidenkin mielestä se on ehdottomasti paras tapa kokea kauniin kotimaamme helmet, toiset taas mielummin esim. lentävät sen Helsinki-Kuopio välisen matkan. Syitä on monta mutta olkoon asenne sitä kohtaan mikä tahansa, totuus on kyllä se että automatkailu Suomessa on viime kymmenen-viidentoista vuoden aikana muuttunut paljolti.

Suurin syy siihen, että tuo yllämainittu muistelmamatka yleensä kesti sen neljä ja puoli tuntia oli se, että matkaa Helsingistä Turunmaan saaristoon taitettiin suureksi osaksi Vanhalla Turuntiellä, ”vanha ykköstie” (entinen valtatie 1, nykyinen seututie 110). Tämä on se tie joka menee Helsingistä Turkuun mm. Saukkolan, Salo ja Muurlan läpi. Muistan vieläkin kuinka ohittaessamme Suomusjärvellä sijaitsevan Motelli Syvälammen mielessäni kävi aina Psychosta tuttu Bates Motel (lähinnä ehkä paikan fasaadin ulkonäön ja pahaenteiseltä vaikuttavan lammen takia) tai kuinka Salon keskusta muistutti siitä, että nyt ollaan jo melkein puolivälissä. Reitti oli siis täynnä ajatuksia ja tunteita herättäviä paikkoja (ainakin pienellä pojalle) ja kylien sekä taajamakeskustojen kaupat ja kuppilat elättivät itsensä meidänkaltaisten “läpikulkuturistien” avulla.

Ykköstien kehitys ja historia. Kuva: http://www.ykkostie.net

Nyt, kesällä 2010 tuo samainen tie on pelkkä muisto entisestään. Yksi Suomen tunnetuimmista taukopaikosta, Lahnajärvi, on sulkenut ovensa aikoja sitten, Saukkolan keskusta hiljenee jo iltapäivällä ja tienvarren motellitkin ovat keksineet vaihtoehtoisia tapoja tienata asiakaskunnan hävittyä. Elämystavaratalo Kasvihuoneilmiö tosin jaksaa sinnitellä, mutta kuinkakohan pitkään? Suurin roisto tässä ryöstödraamassa on samansuuntainen, vuonna 2009 valmistunut E 18, kansankielellä Turunväylä tai ”uusi ykköstie”, jota pitkin matkailijat hurahtavat 120 kilometrin tuntinopeudella noin tunnissa pääkaupungista Turkuun (tai toisinpäin) ilman välipysähdysten tarvetta ja vieläpä ohitusmahdollisuuksilla.

Kätevää, nopeaa ja tehokasta, varsinainen tieverkostojen laajakaista siis. Joten kuka nyt nykyään vanhaa hidasta modeemia viitsii enää käyttää?

Istuessani tänään viimeistä kertaa täällä rauhallisella Saukkolan sivuasemapaikalla tämä kysymys muistuu taas mieleen. Vastaus on todistetusti julma; eihän täällä juuri kukaan enää käy. Epävirallista liikennetilastoa tehdessääni huomaankin nopeasti että ajoneuvofrekvenssi tällä aikoinaan aktiivisella valtatiellä on nykyään auto tai kaksi per minuutti. Ja vaikka realistinen ja funktionalistinen puoli minussa ymmärtää ja hyväksyykin tämän valinnan täysin, on se mielestäni kuitenkin sääli. Sillä vaikka esimerkiksi Turunväylä (E 18) onkin nopea ja kätevä tapa liikkua, on se samalla lähes kliinisen harmaa ja tylsä ikuisinee peltoineen, kiviseinineen, pitkinee tunneleineen ja suurinee ruokailu/bensa-asema/kioski/kauppakeskuksineen. Eipä siis ihme että autoilijat kyseisellä moottoritiellä ajavat jatkuvasti merkittävää ylinopeutta (> 160 km/h), sen verran tylsä ja sieluton tuo matka on että pakkohan se on nopeuttaa jollain tapaa.

Lahnajärvi - Uuden Turunväylän ensimmäisiä uhreja

Sosiaalisfilosoofiselta kannalta katsottuna, suuret moottoritiet ja autobahnia muistuttavat väylät edustavat siis hyvinkin vahvasti nykypäivän asennetta, jossa matka ei ole tärkeintä, vaan määränpäähän saapuminen, kun taas Vanhan Turuntien kaltaiset hitaat seututiet ja maantiet antavat ohiajavalle autoilijalle nähtävyyksiensä ja pysähdyspaikkojensa kautta eräänlaista mielenrauhaa ja läheisempää kosketusta Suomen luontoon, kyliin ja taajama-alueisiin. Tämän lisäksi pysähtyessään kahvikupille tienvarressa sijaitsevaan kahvilaan tuntee parhaimmillaan oikeasti tukevansa niitä paikalliskauppiaita, eikä vain sitä suurta monopoliasemassa olevaa aakkos-konsernia.

Joten siksi suosittelisinkin teille autoilla liikkuville; valitaa seuraavalla mökkireissulla kerrankin se hitaampi, mutkikaampi ja epämukavampi vaihtoehto. Se voi avartaa sinunkin tuntemusta kotimaastasi hieman ja tehdä automatkastasi ehkä hitusen hauskempi. Tämä vinkki tosin ei päde lapsiperheelle, teille nyt olkoon nuo moottoritiet suotu.

Mainokset

1 Response to “Ykköstietä pitkin”


  1. 1 Minimalisti 27.08.2010 09:56

    Minimalistin mielestä vinkkisi on mielenkiintoinen ja varmasti monille erittäin hyödyllinen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Suosituimmat artikkelit

Arkistot

Chride Twitterissä

Mainokset

%d bloggers like this: