Perustuu tositapahtumiin.

Elokuva päättyy otsikossa mainittuun lauseeseen.  Katsomossa vallitsee epävarmuus. Joku katsojista pyörittää silmiään epäuskottavasti samalla kun edessä istuva yllättyy hieman. Toisaalla mies yrittää kuiskaten selittää naisystävälleen että tuo väittämä nyt on ihan huuhaata, vaikka häntä itseäkin jää vaivaamaan josko se oikeasti voisi olla totta. Tämä lyhyt toteamus saa siis kaikessa yksinkertaisuudessaan jokaisen katsojan näkemään elokuvan tästä eteenpäin hieman eri silmin.

Suuri osa maailman kirjallisuudesta on jollain tapaa todellisuuteen pohjautuvaa. Kirjakaupoista löytyy useita elämänkertoja, niin historiallisista kun nykyisiä tapahtumia käsitteleviä ns. non-fiction teoksia sekä dramatisoituja fiktion ja todellisuuden hybridejä. Puhumattakaan niistä uskonnollisista bestsellereistä. Kirjojen totuudenarvosta on siis tullut meille eräänlainen käsite, me luemme oppiaksemme. Ne toimivat elämänfilosofian oppaina, oppimateriaalina ja totuuden viestittäjänä. Mutta entäs elokuva? Elokuvan perustuessa todelliseen tapahtumaan tai henkilöön, me kyseenalaistamme sen heti. Voiko viihteellinen elokuva muka olla oikeasti totuudenmukainen vai onko kyseessä vain pelkkä lippuja myyvä mainoskikka?

Vastataksemme tähän kysymykseen, meidän on ensinäkin ymmärrettävä että samalla kun sekä elokuvan että kirjallisuuden perimmäisenä tarkoituksena on toimia aistien ja aivojen stimulanttina, elokuva on aina ensisijaisesti viihdetuote. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuva voisi samalla toimia jonkinasteisena ”opettavaisena” kokemuksena. Martin Scorcesen ohjaama klassikko Raging Bull, Ridley Scottin palkittu sotadraama Black Hawk Down tai George Clooneyn ylistetty Good Night, and Good Luck ovat esimerkkejä lukuisista elokuvista, jossa viihde ja pedagogia voivat kohdata. Mutta koska elokuvassa viihde on prioriteettina (tämä pätee myös dokumenttielokuviin, kuten mm. Michael Mooren tuotantoon), se joutuu välillä tekemään kompromisseja sen eteen. Ray Charlesin elämänkertaelokuva Ray, Oliver Stonen W ja Don Cheadlen tähdittämä Hotel Rwanda ovat kaikki esimerkkejä elokuvista, jossa draaman esiinnostamiseksi todellisuutta on jouduttu karsimaan tai peräti muuttamaan ”hieman”. Siitäkin huolimatta näitä loistavia teoksia mainostetaan perustuen tositapahtumiin.

Vuonna 1999 elokuvateattereihin ilmestyi takavasemmalta dokumentaristinen tuotanto joka muutti täysin meidän käsityksemme fiktion ja todellisuuden rajoista. Viimeksi vuonna 1984, Rob Reinerin dokumenttiparodiassa This Is Spinal Tapissa, on tätä eroa näin häikäilemättömästi purettu osiin ja uudelleenrakennettu täysin uusin säännöin. Juuri siksi Blair Witch Project oli kokemus, joka varmastikin jätti vuosia jatkuneen laskusuhdanteen leiriytymis- ja metsästysalalle puhumattakaan siitä miten se vaikutti elokuvateollisuuden uskottavuuteen. Elokuvana se oli korkeintaan keskivertoinen, pienellä budjetilla tehty faux-dokumentti kolmen nuorten metsäretkestä. Mutta sillä ei ollut väliä, sillä se mikä teki tästä modernista kummitustarinasta kuuluisan ja miljoonayleisöön vetoavan ei ollut elokuva itsessään, vaan jo ennen sen ilmestymistä esiintyneet huhut ja ”vahvojen todisteiden” kautta saatu tieto siitä että teattereissa esitettävä elokuva on aitoa filmimateriaalia, ainoa todiste karmivasti päättyvästä retkestä. Blair Witch Project oli myös ensimmäinen tuote joka onnistuneesti käytti hyväkseen (vasta nuoruuden vuosia elävän) Internetin suomia mahdollisuuksia viraalimainontaan. Molemmissa näissä tapauksissa, ja nykyisin lukuisissa muissakin (mm. Paranormal Activity), todellisuutta ja yleisön uskoa teoksien totuudenmukaisuuksiin käytettiin keinona puhtaan fiktion myymiseen.

Elokuvalla (tai muulla viihdetuotteella) voi myös todenmukaisuudellaan ja realismin pyrkimisellään olla yllättäviä, miltei absurdeja seurauksia. Vuonna 2004 ilmestyneen Sidewaysin vaikutus Pinot Noir-viinien myyntiin oli länsimaissa merkittävä, mm. Suomessakin kyseisen viinilaijen myynti nousi elokuvan takia yli 50% edellisvuoteen verrattuna. Lokakuun 30. päivänä (Halloweenpäivänä) vuonna 1938 elokuvaohjaaja Orson Welles esitti H.G. Wellsin War of the Worldsin sittemmin kuuluisaksi nousseen käsikirjoitetun radiokuunnelman. Radiokuuntelijat USAssa joutuvat paniikkiin, uskoen että heidän kotimaahan oli oikeasti hyökätty (elettiin siis aikaa ennen Googlea tai nettiuutisia). Pelirintamalla äskettäin suuren kohun kohteeksi joutui uusin Medal Of Honor-peli, jossa pelaajille annettiin mahdollisuus pelata taliban-sotureina. Tämä kohahdutti USAn valtaväestöa ja armeijaa niin että ”taliban” muutettiin pelissä generisemmäksi.

Yksi Blair Witch Projectin lukuisista mainostempuista

Studiot ja kirjailijat tietävät että me katsojat saamme parhaiten kontaktin tuotteeseen, kun tiedämme että sillä on jokin yhteys todellisuuden kanssa. Jopa mytologia- ja tieteismaailmoissa on nykyisin väännetty realisminuppia pari pykälää ylöspäin (tai alaspäin, riippuen keneltä kysyy) saadakseen helpommin lähestyttävän näkökulman. Tunteellisella tasolla nämä tuotteet tällöin ankkuroituvat omaan maailmaamme ja elämäämme. Tämä pätee myös televisiosarjoihin; 24, Sopranosin, Mad Menin ja jopa CSI:n vetovoimat piilevät juuri niiden todenmukaisuuksissa. Tony Soprano voisi oikeasti asua sinunkin naapurissa, Jack Bauerin estämät terroristi-iskut ovat (ainakin joidenkin mittapuiden mukaan) täysin aidontuntuisia ja Don Draper olisi voinut oikeastikin olla mies Hilton Hotels-mainosten takana. Kolikon kääntöpuolena nuo vähäisetkin hardcore tieteis- ja fantasiateokset jäävät juuri siksi yleensä marginaaliyleisön huviksi, sillä siinä vaaditaan täyttä eläytymistä teoksen maailmaan sekä oman maailmansa hetkellisen syrjäytymisen.

Joten samalla kun ”Mielikuvituksen Puutteen Mekkana” tunnettu Hollywood jatkuvalla vimmalla puskee markkinoille geneerisiä sandrabullockeilla maustettuja ja benstilleroituja tusinakomedioita tai uudelleenkierrätettyjä nollafilmatisointeja vanhoista B-leffoista, me vaadimme elokuvistamme jotain syvempää, jotain johon pystymme samaistumaan. James Cameronin Oscareita kahminut mahtiteos Titanic toimikoon esimerkkinä. Kuinka moni katsojista muka ei olisi halunnut katsoa läpi laivan matkustajalistan etsien Jack Dawsonia tai Rose DeWitt Bukateria? Saving Private Ryanin, Wall Streetin, loistavan The Boat That Rockedin tai miksei Suomessa juuri ilmestyneen Harjunpään kaltaiset draamat uppoavat myös siksi katsojiin kun olut festariyleisöön, sillä nehän kuitenkin voisivat olla totta ja osittain ovatkin. Tämän takia myös mm. eurooppalainen ja aasialainen elokuvatarjonta kiinnostaa yleisöä nyt entistä enemmän.

Mutta todellisuus on lopulta elokuvissa aivan yhtä suhteellista kun uutismaailmassakin, jossa ”totuutta” yleensä esitetään yksipuolisesti absoluuttisena propagandana. Tämän takia elokuvan väite totuuden pohjautuvasta tarinasta on myös hyvinkin häilyvä käsite. Pahimmillaan kyseessä on juuri se halpa mainoskikka, jolla helppouskoiset katsojat saadaan maksamaan käsikirjoittajan täysin omasta päästään keksimästä tarinasta. DVD-hyllyt ovat täynnä vastaavia teoksia, jotka isoin kirjaimin yrittävät vedota johonkin epämääräiseen (yleensä kauhistuttavaan tai yltiösaippuamaiseen) tapahtumaan, joka on nyt ”inspiroinut” tämän elokuvan tekijöitä. Toisaalta todellisuuten pohjautuva teos voi myös olla yleisölle avartava kokemus oikeasta tarinasta, josta he eivät ehkä tienneet mitään, kuten esim. Waris Diriestä kertova Desert Flower.

Kaikesta tästä huolimatta, suurin kysymys kuuluu: onko elokuvan todenmukaisuudella sitten oikeasti väliä? Kun menet katsomaan Facebook-elokuva Social Networkia elokuvateatteriin, tarvitseeko sinun pettyä pahasti, jos elokuva ei kuvailekaan Mark Zuckerbergia kaikessa autenttisuudessaan, kunhan se stoori on tarpeeksi hyvä. Sillä siitähän elokuvasta on loppujen lopuksi kyse; hyvästä tarinasta. Jos haluat tietää lisää, lue vaikka se kirja. Sillä sehän on ainakin totta.

W-elokuvan ns. teaserjuliste. Julisteessa käytetään hyväksi todellisia sitaatteja kuvallaakseen elokuvan päähenkilöä.

 

Mainokset

0 Responses to “Perustuu tositapahtumiin.”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Suosituimmat artikkelit

Arkistot

Chride Twitterissä

Mainokset

%d bloggers like this: