Aikuispisteitä

Jotkut ihmiset väittävät, etteivät he usko aikuisuuteen. He väittävät, että se on vain sana, jolla vanhemmat yrittävät kasvattaa auktorieettiaan lapsiinsa ja virstanpylväs, jota ne hieman vanhemmat lapset taas tavoittelevat. Älkää nyt kuitenkaan ymmärtäköö minua väärin; lapsi ei automaatisesti tee vanhemmasta aikuista, mutta sitähän se lapsiparka itse ei tiedä. Aikuisuus on konsepti, jota mainostoimistot ja kaiken maailman ikärajoitukset yrittävät iskostaa meidän mieleen: “tämä elokuva on aikuisille suunnattu ihmissuhdedraama”, “kolmosolutta saat ostaa vasta 18-vuotiaana”, “Ei lapsille suositeltavaksi” jne. Tästä huolimatta, aikuisuus on monelle meille se myyttinen valkoinen valas, jota me tavoittelemme vaikka maailman ääriin, ehkä koskaan sitä löytämättä. Osa meistä taas huomaa että sen metsästäminen on kuin tuulimyllyjä vastaan taisteleminen, ja antavat täten periksi lapsenomaisuudelleen samalla kun osa elää siinä vääristetyssä uskossa että ne kuuluvat näihin palvottuihiin Aikuisiin.

Tässä vaiheessa te lukijat varmaan mietitte, mitä hemmetin lääkesekoitusta tuo nyt on taas vetänyt? Ennen kuin soitatte hätänumeroon, josta nuo valkoisiin pukeutuneet raavaat kivikasvoiset kaljut miehet (eli Helsingin pelastuslaitoksen sairaankuljettajat) tulevat viemään minut kotoa huutaen Aurooran psykiatriseen päivystykseen, antakaas kuin selitän.

Koko ajatus aikusuudesta lähti liikkeelle siitä, että erään ystäväni eräässä Facebook-kuvassa (sellainen bongaa kaverisi sanan perusteella-kuva) minut oli tägattu “lapsenmieliseksi”. Siis anteeksi mitä?! Olin aluksi aivan shokissa: miten niin muka minä lapsenmielinen? Pitäisikö tästä nyt tuntea jonkinlaista häpeää tai alemmuutta; enkö minä ole tarpeeksi vakavasti otettava? Olenko minä muka lapsellinen, impulsiivinen tai muuten vain hidas? Minähän olen aikuinen ihminen, minulla on oikea työ, jossa raadan päivät pitkät maksaen pois asuntolainaani, asun kämpässä tyttöystäväni kanssa ja minulla on auto. Ja käyn itse kaupassa ja pesen itse pyykkiä. Olenhan minä ajoittain ehkä hauska ja jopa joskus humoristinenkin, mutta että lapsenmielinen. Auts!

Alustavasta kieltämisreaktiosta huolimatta tämä tapahtuma sai minut toteamaan, ehkä jopa hyväksymään, karun todellisuuden. Siitäkin huolimatta että olen koko aikuisikäni (tarkoittaen siis tässä kontekstissa aikaa siitä, kuin täytin 18) yrittänyt kovasti vakuuttaa muille, sekä ehkä eniten itselleni, että olen se vakavasti otettava (tylsä) älykäs aikuinen joksi haluaisin aina tulla, olen siis vieläkin, 28-vuotiaana, joidenkin silmissä lapsenomainen. Mutta hei, entäs nuo paljon hehkutetut aikuispisteet sitten? Mistäs niitä sitten saisi ostettua, vai ovatko ne ikäänkuin pelien saavutuksia? Saanko minäkin niitä ja riittävätkö ne nostamaan minut Vakavan Aikuisen tasolle? Koska minä nyt olen tällainen suorittaja ja jokainen elämän virstanpylväs pitää pelin levelien lailla saavuttaa, niin lasketaanpas pisteet. Ovathan jotkut asiat kuitenkin muuttuneet tässä viimeisten vuosien aikana, joten eiköhän niistä jokunen ”piste” irtoaisi.

Asuminen

Asuin pitkään kotona vanhempien luona. Laiskuutta? Ehei, vaan looginen ja taloudellisesti vakaa vaihtoehto Helsingin yleisesti ottaen korkeaan vuokratasoon. Eikös kuulostanutkin hyvältä selitykseltä? No, nykyisin omistan oman asuntoni Helsingissä, jota paraikaa remontoin myös (pääasiassa) itse. ‘Nuff said.

Työelämä

18-vuotiaana en muistaakseni ollut tehnyt muuta rehellistä duunia kun rippikoululeirin ja kehitysvammaisleirin ohjaajan työtä. Ensimmäistä kesätyötäkään en tehnyt kuin vasta pari vuotta myöhemmin. Nykyisin..no, tarvitseeko sitä sanoa: työ- ja vapaa-aikasuhde on välillä hiukan epätasapainossa. Eli minulla on rehelinen supisuomalainen työ, jossa raadat aamusta iltaan ja yöhön asti.

Harrastukset

Nuorena sällinä en harrastanut lätkää, fudista, punttiksessa käyntiä, maratonjuoksua, triathlonia enkä edes vakavasti musiikin soittamista (vaikka opin kyllä soittamaan kitaraa 16-vuotiaana). Minä pelasin tietokonepelejä ja katsoin TV-sarjoja. Nykyisin käyn lenkkeillä, pelaan säännöllisesti sulkapalloa, käyn punttiksella ja purjehdin Laser-jollalla. Ai niin, ja pelaan myös shakkia netissä. Ja pelaan vieläkin tietokonepelejä ja katson TV-sarjoja.

Kaupassakäynti

Koska minä nuorena asuin kotona vanhempien luona, kaupankäynnin suorittivat ne, paitsi silloin kuin lapsena kävin ostamassa sen 50 markan karkkipussin tai lehden. Nykyisin kaupassakäynti on enemmän tai vähemmän prosessi, joka vaatii tarkan suunnittelun (kauppalista) ja toteutuksen (kauppalistan lukeminen ja tavaroiden valikoiminen). Tämän lisäksi pyrin jopa välillä tekemään eettisiä ja hinta-laatusuhteutettuja valintoja. Kyllähän tästä nyt jotain pojoja pitäisi irrota!

Ruoka ja juoma

En koskaan ollut mäkkäri- tai pizzahut-teini, söin miltei aina äidin tekemää kotiruokaa. Nykyisin teen omat ruokani, ja pyrin välillä jopa tekemään sitä oikeasti enkä (aina) osta eineksiä. Juon, ja siis täten ostan, myös viiniä ja mm. viskiä, jota valikoin parhaani mukaan. Olen siis kaikenlisäksi elitistinen viinasnobi, jess!

Netti ja pelaaminen

Koska WWW alkoi yleistymään vasta ollessani yläasteella, on vaikea arvioida sitä neutraalisti. Mutta siihen aikaan nettiselainta käytettiin lähinnä pelaamiseen ja por..siis pelisivustojen selaamiseen. Nyttemmin luen mm. HS:ää, Kauppalehteä, Economistia, Ars Technicaa ja lukuisia blogeja (no okei, ”lukemisella” tarkoitetaan ehkä lähinnä nopeaa selaamista). Käyn toki myös eDomella ja IMDbssä. Nuorena pelaamani pelitkin keskittyivät lähinnä aivotnarikkaan-räiskimiseen, nykypäivinä Civilizationin, Total Warien ja Deus Exien kaltaiset pelit ovat in. Toki perusräiskinnätkin toimivat, mutta yleensä enemminkin kavereiden seurassa.

Televisio, elokuvat ja kirjat

Televisiokatsomisestanikin on tullut lähes intellektuelli laji. En seuraa urheilua (nuorena seurasin formulaa, mutta siitäkin hävisi into Häkkisen lähdettyä), mutta sitä vasten Sopranos, Mad Men, West Wing, Twin Peaks, Lost, House ja Teho-osasto kuuluvat lempiohjelmiini. Selkeä positiivinen kehitys on myös nähtävissä ruokaohjelmissa (kyllä, katson ruokaohjelmia!) joita seuraan; ultrabrändatun Jamie Oliverin kautta Gordon Ramsayn hiukan yksitoikkoiseen kiroilukeittiöön ja viime aikoina avomielisen Anthony Bourdainin seurassa maailman ympäri. Elokuvarepertoaariin kuuluu kaikki David Lynchistä Arska-leffoihin. Ja vaikka aloitin kirjanlukemiseni Star Trek-kirjoilla, hyllystäni löytyy nykyisin mm. Che Guevaran ja Miles Davisen omaelämänkerta, globaalia tilanteita analysoivia kirjoja, John Irvingin teoksia sekä jopa pari Nobel-palkinnon voittanutta teosta. Olen siis myös kirjafanaatikko ja televisionörtti (blingblingbling!).

Joten siis, lopullisen kategorisointini tulos tällä aikuisuuden häilyvällä skaalalla on tämä: joistain yksittäisistä miinuspisteistä huolimatta, koen päässeeni aikuisuuden riman yli. Jee! Eli nyt kuin olen näin vahvasti ja avoimesti todistanut teille tässä ja nyt olevani Vakavasti Otettava Aikuinen (“saat saavutuksen”), voin rauhallisin ja avoimin mielin hyväksyä olevani muiden silmissä lapsenmielinen. Sillä kaikesta huolimatta, eihän se lapsenomaisuus ja aikuisuus ole toisiaan poissulkevia, vaan ehkä juuri päinvastoin; ehkä se vaatii aikuisen ihmisen toteakseen että se pitkään metsästetty Aikuisuus ei olekaan muuta kuin lapsenomaista tarvetta olla parempi kuin ne muut. Ja sehän vasta on lapsellista, eikös? Sitäpaitsi, eikös Nietzsche sanonutkin että jokaisessa tosimiehessä piilee lapsi, joka vain haluaisi leikkiä.

Mainokset

2 Responses to “Aikuispisteitä”


  1. 1 Jens 02.06.2011 21:31

    Silloin kun lapsimielisyys alkaa katoamaan/katoaa kokonaan niin on saavuttanut ainoastaan yhden asian; sieluttoman olemisen. Jos joku kehuu sinut lapsimieliseksi niin ota se arvostuksena. Mielestäni ”aikuinen” on se olotila jolloin pystyy selvästi erottamaan niitä tilanteita milloin asiat otetaan vakavasti, rauhallisesti ja ”aikuismaisesti” ja milloin pystyy vetää pää täyteen ilmapalloja ja pomppia ympäri kuin megalomaaninen nallekarhu. Kyllähän me esimerkiksi ollaan aikuisia koko poppoo jotka istutaan silloin tällöin pöydän ympäri LUC:in nimessä, mutta lapsimielisyys on kyllä sen hetken juttu.

    Toisin sanoen; pitää osata tietää koska kraka voidaan pikkasen auetta ja hengittää puhdasta ilmaa (<- lapsimielisyys)

  2. 2 Chride 07.06.2011 17:25

    Kiitos sanoista, Jens! Kuten aina, olet viisas mies. Ja taas kerran aivan oikeassa.

    Aikuisuushan ei loppujen lopuksi ole muuta kuin eräänlaisen tilannetajun ja pelinsilmän omaamista, ei sitä vakavuus-nupin säätämistä täysille ja vanteen kiristämistä pään ympärille (eikä myöskään aikuisuuspisteiden laskemista 😉 ). Olen itseasiassa erittäin ylpeä tästä toteamuksesta ja siitä että voin nyt avoimesti myöntää sen, siitäkin huolimatta että yritän edelleen esittää Vakavaa Aikuista (TM).

    Ja kyllä, LUC on elävä esimerkki siitä miten Vakavat Aikuiset voivat oikean hetken tullen löytää sisäisen lapsensa. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Suosituimmat artikkelit

Arkistot

Chride Twitterissä

Mainokset

%d bloggers like this: